Sunnuntai. Lääkkeiden jakoa..Pelkäsin hoitajaa, sillä hän oli aiemmin koskettanut minua olkapäälle koripallon osuessa päähäni. Hän..Muistuttaa liikaa yhtä miestä,joka yritti raiskata minut 1,5vuotta sitten.. Heh.. Onneksi sain paettua.. Kiitos juoksemisen <3 Hoitaja tuntuu olevan vihainen etten pysty olla ihmispaljoudessa. Olisin halunnut viillellä,koska ahdistus ei lievittynyt. "Älä sitten mitään viiltele" -hoitaja. Angel-ystäväni tuli mukaani kansliaan,kun jaoimme lääkkeitä. En saanut ahdistuskohtautta hänen ansiostaan :D Katsoimme Taru Sormusten Herrasta-elokuvaa: Oli kiva paeta todellisuutta :PSärkänniemi. En ollut yksin. Muutamat ahdistuskohtaukset sain pillereiden,taikajoen ja Angel- ystäväni avulla sivuuttamaan/selviämään. (Nimi muutettu henkilöllisyyden suojaamiseksi) Mansikat olivat hyviä. Koin huonoa omatuntoa,etten kunnolla pystynyt nauttimaan huvipuistosta ja seurasta. Olenhan yhä masentunut, ahdistunut ja sosiaalinen pelkoni on yli suurta/hankalaa. Silver-tyttö (NImi muutettu) tuli minulle läheisemmäksi huvipuistossa. Uskalsin hänen ansiosta "hurjimpiinkin laitteisiin". Olen oppinut tuntemaan häntä paremmin ja huomaan miten väärin olin aluksi hänet arvioinut. Itketti, kun aloin muistelemaan menehtynyttä ystävääni.
Illalla juttelin mukavan mies hoitajan kanssa ja nuorten kanssa. Pelkäsin paljon nukahtamista. Nukuin lopulta huonosti..
Tiistai..Tänään menin Silverin kanssa Puuvilla-kauppakeskukseen ja minulla oli hauskaa,vaikka jännitin ihmisiä. Puhuimme paljon ja alan pitämään hänestä yhä enemmän. Hän on ymmärtäväinen,kiltti ja herkkä. Pyöräilimme takaisin. Juttelin hieman Angelin kanssa. Sitten äidin kanssa juttelin puhelimessa.. Keskustelu oli rankkaa.. En tiennyt mitä hän ajattteli minusta. Olen loppu. Söin hieman jäätelö,joten itseinhoni oli suurta. On huvittavaa ettei lopulta minua oteta syömisen kanssa vakavasti,sillä minulla ei ole syömishäiriö diagnoosia. Oleskelin omassa huoneessani. Huono oloni pahentui. Yhden nuoren huonovointi sai minut syyllistyneeksi, koska mokasin yhdessä tilanteessa. Taas jälleen vasen käsivarteni syntinen veri ja siitä syntyneet arvet tekevät minut "pahaksi ja huonokuntoiseksi ihmiseksi". Kukaan ei tunnu ymmärtävän lopulta kuinka paljon paineita on niskassani. On hankala hymyillä,kun koko normaali elämä on pirstaleina. Olen umpikujassa ja omahoitajani yrittää näennäisesti auttaa minua tietämättä lopulta ollenkaan miten voin.
Voi olla, että tämä blogi seuraa minua kuolemaani tai parantumiseen :'D Kuntoutusyksikössä ei keretä hoitaa nopeasti asioitani. Olen pommi jota ei tutkita kunnolla ja lopulta se räjähtää..
Minun läheisin ystävä tuntuu nykyään todella etäiseltä.Olenko mokannut taas? Tämä masentaa.. En halua hänen huolehtivan minusta,kun hänellä on muutenkin varmasti rankkaa vaikkei kerro sitä minulle :'(
Olen lopulta ilman ihmistä joka tulisi minua halaamaan ja sanomaan: "Kaikki on hyvin,sinä ja ystäväsi selviävät."
Minut halutaan vain lokeroida: satanisti, lesbo, masentunut, ahdistunut, sosiaalisista tilanteista kammoinen, kiusattu, vegaani, itsetuhoinen, arvoton yms.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti