Aloitin ala-asteen ensimmäisen luokan Helsingissä. Pelkäsin, että minusta ei pidettäisi. En silloin tiennyt mitä tarkoitti kiusaaminen. Lähdin iloisesti Prinsessa koulureppu selässäni kohti lähikoulua. Olin iloinen, kun äiti tuli ensimmäisenä päivänä saattamaan minut.
Muistan,kun ulos tuli kourallinen opettajia ja he pitivät luokka kylttejä käsissään. Itse aloitin 1b-luokan.
Ensimmäinen päivä koulussa oli pääsääntöisesti vain luokkaan tutustumista. Olin muutenkin sinä päivänä todella ujo, joten nojasin lähes kokoajan seinää vasten nurkassa. Kun koulua oli mennyt hieman yli viikko. Huomasin miten kaikki muut oli otettu mukaan leikkeihin, kaikki nauroivat ja heillä oli hauskaa ilman minua. Jäin kokonaan ulkopuolelle. Istuin välitunneilla yksin ja mietin kokoajan "V"-ystävääni (Nimi lyhennetty, ettei pysty yhdistämään).
Valehtelin äidille, että minulla oli jo paljon ystäviä. Yhtenä päivänä eräs tyttö puhui minulle. (Lyhennän hänen nimensä "O":ski.) Aloin leikkiä välitunneilla hänen kanssaan ja hän ei syrjinyt minua edes luokassa. Vaihdoimme pyyhekumeja ja tarroja luokassa. Muutkin tytöt alkoivat ottaa minut mukaan porukkaan. En tiedä näytinkö oudolta vai mikä minussa oli, että pian minulle naurettiin ja luokassa tuli hiljaista usein,kun tulin luokkaan. Luokassamme oli 20 oppilasta ja opettaja vakuutteli hoitavansa luokkaa niin,että ei tullut ongemia.
Kerran luokkaamme tuli uusi tyttö ja "O"-kaverini ei lopulta leikkinytkään kanssani. Jäin siis yksin. Aloin hyppimään yksin hyppynarua välitunneilla ja tuntien alussa piirsin vihkojen kulmiin. Äiti ehdotti, että menisin muiden mukaan leikkimään.. Kuitenkaan minua ei haluttu mukaan ja kesken leikin minut jätettiin ulkopuolelle. En siis kuulunut luokkamme "suosittujen tyttöjen" joukkoon. Kukaan poika ei kehdannut leikkiä kanssani. Olin todella surullinen. En tiennyt ansaitsinko enää kavereita. Onneksi nuori tätini piti minuun yhteyttä ja näimme lomilla sekä joinain viikonloppuina.
Aluksi en saanut syntymäpäivä-kutsuja. Sain kuitenkin "O"-kaverilta kutsun. Jopa syntymäpäivillä minut jätettiin ulkopuoliseksi. Kerroin ensimmäisen luokan lopulla äidille, että minua kiusattiin. Äiti ei uskonut. "Kävihän meillä kavereita." (He kuitenkin koulussa syrjivät ja nimittelivät minua). Näin yhä harvemmin "V"-kaveriani, mutta pääsin hänen syntymäpäiville. Siellä leikimme aina yhdesssä ja nauroin pitkästä aikaa.
Toisen luokan alkaessa en olisi halunnut mennä kouluun. Äiti ja "Isä" ihmetteli sitä syvästi. Luokkakuvaukseenkaan en halunnut mennä. Esitin etten muistanut sitä ja menin collage-asussa kouluun. Lopulta äiti ja "isä" vain neuvoivat minua yrittämään enemmän saada kavereita. Ei auttanut. Olin silti yksin. Eräs tyttö alkoi olemaan säälistä kanssani vapaa-ajalla, mutta käski pysyä kaukana hänestä koulussa etten pilaisi hänen mainettaan. Kerroin tämän itku kurkussa äidille ja "isälle". Äiti soitti kouluun. Samalla viikolla opettaja jätti meidät selvittämään asiaa. Tyttö väitti vastaan ja opettaja uskoi. En jaksanut väittää vastaan. Kerroin äidille kaiken selvinneen ja olleen hyvin.
Luokassamme oli useasti kauhea täi-epidemia, sillä osa luokkalaisistamme tytöistä ei osannut hoitaa täitä pois. Tietenkin minulla oli huono tuuri, että sain useasti täitä heiltä. Minua syrjittiin enemmän ja huudeltiin, että minua piti varoa. Sanoessani opettajalle tästä. Sain kuulla, että en saisi olla rasistinen muille tytöille ja minun pitäisi parantaa käytöstä. En hetkeen uskaltanut kertoa asiasta kotona.
Opittuani hyvin lukemaan aloin käymään usein kirjastossa ja lainasin kasoittain "helppo lukuisia ja haastava lukuisia"-kirjoja. Kulutin aikaani lukemalla ja aloin ottaa kirjoja mukaan kouluun.
Kerran yritin mennä yhteen syrjäiseen porukkaan, mutta lopulta olin heidänkin kanssa ulkopuolinen. Kaipasin tarha-aikoja. Minulla oli muutenkin ikävä olla ja nyt ymmärsin,että minua kiusataan. Opettaja ei puuttunut asiaan. Matematiikan kokeiden palautus tunnilla opettaja nauroi piirtoheittimellä heijastamalleen huonolle koetulokselle. Tietenkin koe oli minun. Pelkäsin nykyään liikkua koulussa. Minun naulakkopaikkaani oli aina siirrelty ja minua kammoksuttiin. Se ei ollut yhtään mukavaa. Opin sulkeutumaan ns. "omaan maailmaani". Koulun askartelu illasta löysin uuden ystävän, Äiti oli jutellut jonkun tytön äidin kanssa ja tutustuin hänen lapseensa. Sain nykyään olla jonkun toisen lapsen seurassa. Aika kului nopeammin.
Kolmannella luokalla luokkamme yhdistyi toiseen luokkaan ja silloin luokassa oli 32 oppilasta. Olin jo tottunut maineeseeni. Olin yrittänyt jopa aloittaa Hip hop-harrastuksen, että minut hyväksyttäisiin. Opettaja kehui 5 tyttöä luokallamme hienoista tanssi liikkeistä ja hän jätti minut ulkopuolelle. Oikeasti olisin ollut yhtä hyvä, mutta motivaationi alkoi kadota. ( Opettaja suosi vain laihoja tyttöjä) Tuolloin ymmärsin jo etten voinut asialle mitään. Aloin pyytää äidiltä, että saisin vaihtaa koulua. Itkin usein koulupäivien jälkeen. Ainoa ystäväni muuttui lopulta kiusaajakseni. Olin puolustanut häntä mm."Läski"-huuteluilta, mutta hän alkoi haukkumaan minua päivittäin läskiksi. Pidin itseäni muutenkin jo todella rumana. Olin kuullut muiden vanhempien arvostelevan painoani. En kertonut tätä muille. Aloin saada masentavia päiviä enemmän kuin iloisia. Anelin äidiltä ystäviä. Pyysin kiusaajianikin meille kylään, etten joutuisi olla yksin. He söivät kaikki hyvät ruuat kotootamme ja en uskaltanut kieltää heitä syömästä, Äiti oli vihainen, sillä ei olisi ollut tarpeeksi rahaa ns. "ruokkia muiden lapsia." Oma ystäväni piti minua yökylässä eteisen kuramaton päällä, enkä saanut liikkua siitä. Muistan joutuneeni myös olla ulkona parvekkeella lukon takana. Hän töni minua usein. Jouduin katsomaan silloin pelkäämiäni ohjelmia: Happy Tree Friends, South Park:ia ja Walking Dead:ia. Sain lisää traumoja. Elämässäni oli osana paljon poliiseja ja sosiaaliviranomaisia. Lopulta olin aivan loppu ja päätin juosta seuraavan auton alle. Ikävä kyllä auto kerkesi pysäyttää ennen kuin ajoi ylitseni. Vanhempani syyttivät ja raivosivat minulle. Sain vihdoin oman koiran <3 Siitä tuli minun paras ystäväni <3
Neljännellä luokalla kävin Helsingissä koulua kohtuu normaalisti. Äitini ja "isäni" erosivat. Se oli minulle maailman loppu. Kaikki oli sekaista. Aloin syrjäytyä joka päivä enemmän. Innostuin yhä enemmän animesta ja mangasta: Ne antoivat minulle voimaa elää. Kävin usein kirjastossa.. Anelin äidiltä, että muuttaisimme mummin ja nuorimman tätini lähelle.. Äiti alkoi tosissaan miettiä sitä. Neljännellä luokalla koko vuosi oli kuin toistuvaa filmiä joka päivä. En muista mitään oikein niistä ajoista.
Viidennen luokan alussa tuli tapaus milloin äiti oli poissa kodista ja koirani oli karannut. Poliisit herättivät minut ja etsin koirani. Äitini ja sukuni pelkäsi, että minut otettaisiin huostaan. Seuraavana päivänä minut saatettiin bussiin ja menin mummini luo. Tuo oli todella sekavaa..Hyvästelin kaverini äkkiä kesken leikkin. Muutimme pois Helsingistä. En mennyt kouluun heti vaan aloitin sen pari viikkoa jäljessä. Jännitin uutta luokkaa. Minusta pidettiin pari kuukautta,koska olin "uusi" ja Helsingistä. En vastannut muiden odotuksia. Sain tuttuja luokaltani ja yksi tuttuni esitti minut eräälle tytölle. Tyttö johon tutustuin vaikutti ihmiseltä, jonka kanssa en tulisi toimeen.. Kuitenkin hän oli maailman kaunein ja ihmettelin ajatuksiani. Lopulta tutustuin tyttöön. Aloimme puhua animesta ja mangasta. Riitelimme aika paljon, mutta tykkäsin hänen seurastaan. Menin nuorimman tätitni kanssa pieni muotoiseen anime/manga- tapahtumaan ja näin sillä sen tytön. En uskaltanut jutella hänelle siellä,koska olimme riidelleet. Pidin kotonani pyjamabileet samana iltana.. Äiti oli tuhlannut vähistä rahoista tarvikkeita "bileisiin". Yritemme saada muut tykkäämään minusta. Tytöt sotkivat meillä, hajoittivat tavaroitani ja kannustivat minua hyppäämään ikkunasta ulos. Nukuin omassa kodissani eteisessä. Koirani lämmitti minua ja tuki minua. En heti kertonut äidilleni. Äidin saadessa selville ja ottaessa yhteyttä "kavereideni" vanhempiin..Minua alettiin kiusata pikku hiljaa koulussa. Eräs tyttö luokaltani oli välilllä kanssani. (Annan hänen nimekseen Rose) Rosen paras ystävä oli yksi kiusaajani. Aloin puhumaan enemmän sille kauniille tytölle. (Annan hänen nimekseen Miracle) Miracle oli ainoa joka uskoi minua. Muodostuimme parhaiksi kavereiksi. Nautin hänen seurasta hyvin paljon <3 Kiusaamiseni suuretui päivä päivältä. En halunnut enää olla koulussa.Äiti oli harmissaan.
Kuudennen luokan alussa olin iloinen,että Miracle ja minä olimme ystäviä.
(kirjoitettu:23.6.2016)
Hengailimme usein Miraclen kanssa koulussa ja koulun jälkeen. Riitelimme välillä, mutta meillä oli todella hauskaa suurimman osan ajasta. Menimme usein koiriemme kanssa lenkille, teimme kannanottoja eläinten puolesta, uimme vaatteet päällä joessa ja kaikkea hauskaa hieman lapsellista <3
Sitten sukulaiseni sanoivat, että minun pitäisi hankkiutua osastolle. Mielenterveysongelmani alkoivat haitata elämääni. Usein jopa ne tulivat Miraclen ja minun ystävyyden väliin. Jouduin sitten itse osastolle. En aluksi pitänyt siellä olosta, mutta lopulta sain henkistä rauhaa itselleni ongelmista. Enkä ollut aina ulkopuolinen. Parhaat hetket oli,kun Miracle tuli yllätys käynnille :3 ja että sain yhden ystävän huonekaverista <3 Kuudennen luokan lopulla aloitin voimakkaammin itsetuhoisen käytöksen. Olin lähtenyt osastolta liian aikaisin, koska halusin olla ystäväni kanssa. Kuudennella luokkalla jouduin kieltää yhden tytön tunteet minua kohtaan.. Olin ihastunut toiseen. Hänen ja minun välinen kaveruus muuttui. (Annan hänelle nimeksi: Robby)
(kirjoitettu: 5.11.2016)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti