"En kylve ikinä rahassa "

On rikkaita ihmisiä, perus palkkaisia ihmisiä ja hieman köyhimpiä varakkaampia vähävaraisia ihmisiä. Monet sanovat, että heillä ei ole rahaa. Kuitenkin heidän tilillään on ainakin 100€. Se ei kuulosta ehkä paljolta, mutta minusta se on paljon..

Olen elänyt kahden äitini kanssa ja koirani kanssa. Pahimmillaan pitää elää hieman yli viikko alle 20€. Osaan laskea senttejä ja monista se on jopa turhan puoleista. EI. Jos kaiken kaikkiaan et ole rikas ja on vaihteeksi köyhintä aikaa niin lasket kaikki senttisi tarkasti. Ruokani kotona vaihtelee paljon siitä, että kuinka paljon on ollut rahaa. Minun erityisruokavalio on välillä tehnyt haasteita, mutta olen onnistunut elämään suht' terveellistä köyhähkölläkin ruualla.

En häpeä pientä köyhyyttä, mutta harmittaa se ettei voi ostaa mm.vaatteita, kirjoja, leffalippuja tai koruja halutessasi. Esim. Näin eilen kaupungilla ystävän kanssa ihania asioita,kuten:
- ying yang-paita n.10e
- 3kpl tavallisia sormuksia 2,50e
- Lippalakki 10e
- Unisieppari-kaulakoru (hinta ei tiedossa)

Eikä minulla ollut niihin varaa xc ☆

En ole ikinä saanut kaikkia pesuaineita samaan aikaan: Nyt sain hetki sitten mummiltani suklaan tuoksuisen suihkugeelin, mustikan tuoksuisen shampoon, raikkaan kasvojen pesuaineen ja värjätyille hiuksille hoitoaineen. Olen niin iloinen, kun minulla on ne kaikki.

Perheessämme tehdään töitä ja silti raha ei riitä ylimääräiseen.

Tällä kertaa pääsen Prideille,joka viime vuonna epäonnistui rahatilanteen vuoksi. En voi ostaa mitään ylimääräistä, vaikka haluaisin sillä olemme Helsingissä. Mutta ainakin pääsen sinne. Taas lainattiin rahaa. Minulla on tämän vuoksi huono omatunto.

Äitini ei osta usein vaatteita ja hänellä tuli huono oma tunto,kun osti rintaliivit.. Koska sitten rahat olivat vähissä ja piti ostaa vielä koiran lääkkeitä sekä bussikortit ladata. Koen syyllisyyttä halutessani jotain ja suurimmat riidat syntyvät rahasta.

Nämä asiat vaikuttavat masentavasti ja ahdistavasti jokaiseen päivääni.

Surullisinta on se,että äiti väittää etten ymmärrä rahattomuutta ja se ettei ihmiset ymmärrä kokonaan jos ei vain ole rahaa.

Ennen juhannusta päivä kotona.

Olen siirtynyt kuntoutusyksiköstä bussilla tänään "pitkästä aikaa" omaan kotiin. En odota oikein juhannusta. En osaa enää nauttia kesän tapahtumista, kuten ehkä ennen tai lapsena. Tämä on osittain todella turhauttavaa ja uuvuttavaa. Haluaisin vain iloita elämästäni, jota en ole vielä omakätisesti lopettanut.
Kotona on mukava olla, koska saan olla äitini kanssa, Kuitenkin paha oloni pysyy sisälläni, enkä saa sitä kytkettyä pois, En edes "tarvittavilla lääkkeillä". Sinänsä hassua, että turvaudun lääkkeisiin, koska olen kauan ollut lääke vastainen. Äskettäin sain kuulla, että emme pääse muuttamaan Porin hienoon asuntoon. Tämä tietenkin harmittaa paljon, vaikka osasin jo "ennustaa" sen etukäteen.
Yritän kuitenkin olla positiivinen ja uskoa, että minullakin on mahdollisuus uuteen lähes "normaaliin" elämään,.

Olen mielestäni menettänyt niin paljon pienessä ajassa. Kuitenkin olen saanut myös uusia tärkeitä asioita kuin esimerkiksi uuden ystävän <3

Minun on hankala nauttia hetkistä. Tällä hetkellä sain mansikoita ja olen saanut silittää omaa koiraani. Kirjoitan nykyään tunnevihkoa joka päivä,

En uskalla sanoa perheelleni tunteistani. Yksi syy on se,että haluan suojella heitä omalta tuskaltani ja haluan heidän pystyvän puhua minulle huolistaan. Sama pätee läheisimpiin ystäviini. Osittain haluaisin kertoa heille kaiken, mutta pelkään luottamuksen yms. vähentyvän sen jälkeen. Rakkauteni muita kohtaan näkyy auttamisen ja omien asioiden piilottamisen kautta.

En pysty vaikuttamaan asiaan, mutta kotikaupungissani minulla on niin huono olla. En voi poistua kodistani saamatta itsetuhoista oloa. Näen täällä kaikkialla vain surua, kuolemaa, vanhoja muistoja, kiusaajiani, yli uteliaita ihmisiä, itsekeskeisiä nuoria ja paljon tuskaa. Minun on hankala olla piilottamatta tunteitani. Haluaisin vain huutaa, koska kukaan ei ymmärrä miten herkästi näen kaiken tai pikemminkin tunnen ja huomaan asioiden negaativiset puolet. Yritän purkaa ajatuksiani laulamalla, mutta sekin on hyvin vaikeaa ja hankalaa.

Tiedän koirani aistivan tunteeni, kun vien häntä lenkille. Välttelen paljon ihmisiä ja sosiaallinen jännittämiseni on todella voimakasta. Vaikka taistelen sitä vastaan saan välillä' kamalia tunteen puuskia jolloin olen käyttäytynyt itsetuhoisesti, ellen ole ottanut "tarvittavaa lääkettä"

Odotan vapautusta kaikkeen, mutta en halua satuttaa muita.  Kierrän vain asioiden kanssa ympyrää uudelleen ja uudelleen.

Jokainen päivä on sama: Sängystä ylös nouseminen on hankalaa. Aamupalan syöminen on hankalaa. Puhuminen muille on hankalaa. Hengittäminen muiden läsnäollessa on hankalaa. Huoneesta poistuminen on hankalaa. Asioiden tekeminen on hankalaa.

Sain tänään tehtyä ruuan kotona, kun halusin auttaa äitiä ja päästää hänet vähemmältä vaivalta sekä olla hyödyksi. Aíemmin tällä viikolla yksikössä olin leiponut kuusi peltiä pullaa, jotta olisin hyödyksi ja siirtäisin huomioni pois ahdingosta. Tein eilen kaksi vegaanista soija makaroonilaatikkoa, jotta olisin hyödyksi. Pakotan nyt itseni viemään koirani lenkille,

Voimani ovat vähissä. Yritän olla hyvä, jotta muut nauttivat minusta. Yritän parantua. Yritän olla "normaali".

Tässä kappale,johon tällä viikolla olen samaistunut:

( Ciara - Paint it, Black)