keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Turhautuneisuus arjessa & mielenkiinnon kohteitani



Elämässä, jota kutsumme arjeksi..Ihmiset voivat saada minusta huonon kuvan. Puhun paljon negatiivisia asioita, olen paljon omissa oloissani, välttelen ihmisiä ja vaikutan välillä välinpitämättömältä. Ei. Olen vain pettynyt niin monesti, etten uskalla toivoa yleensä muuta ja varaudun pahimpaan, etten rikkoontuisi henkisesti enempää. Se on puolustus keinoni. Tiedän ihmisiä jotka tekevät samaa. Tämä sattuu. Yrität olla normaali ja silti leijailet omissa ajatuksissasi sekä pelkäät.

Ikävä totuus on myös se,että sairauteni vaikuttavat luonteeseeni paljon sekä "muokkaavat osittain persoonaani." Kuitenkin olen aina periaatteissani ja ajatuksissani osittain myös oma itseni. Minun ystäväni onneksi ymmärtävät sen. Tai ainakin minusta tuntuu siltä <3

Nyt jotain piristävää tähän blogiin!! Kerron asioita mistä pidän <3

Koripallo= Pelaaminen helpottaa ahdistusta. Kuroko's Basket- anime innoitti minua pelaamaan ja Kise Ryouta on upea hahmo! (Minulla on se cossikin ;D)

Piirtäminen = Lyijykynä töitä on ihana piirtää. Tykkään piirtää ihmisiä, demoneita, enkeleitä ja puita.

Laulaminen = Annan palan sieluani jokaiselle laululle mitä laulan sydämmestäni. Yksin huoneessa mikkiin laulaminen on rentouttavaa. Ametistin kanssa laulaminen oli parasta!

Tarinoiden kirjoittaminen = Rakastan tarinoita. Tykkään käsitellä kriittisiäkin aiheita ja nautin keksiä erikoisia tarinan loppuja. Ehkä joskus uskalllan jonkun antaa lukea niitä.

Basson soittaminen = Olen vielä aloittelija, mutta yritän saada soitettua joskus Nirvanan Smell's like a teenspirit.

Leipominen = Onnistumisen tunne on kiva. Kaikki vegaaniset ja makeat leivonnaiset ovat top 1!

Valokuvaaminen = Etenkin luonnosta saa kauniita kuvia. Mukavat hetket esim. frendien kanssa on mahtava ikuistaa muistoiksi kännykkään tai kameraan :P

Kasvien kasvattaminen = Yksi parhaita tunteita on, kun näkee oman kasvin kasvavan. + Kasvit piristävät sisustusta ja usein tuoksuvat hyviltä.

Elokuvat = Jännitävät, erikoiset, kauhu elokuvat, rikoselokuvat ja trillerit ovat yleensä viihdyttäviä.

Lahjojen antaminen = Jos lahja onnistuu niin lahjan saajan onni <3

Kirpputorit = Niistä usein löytyy mieleenkiintoisia juttuja.

Ystävät = Ametisti, Angel, Silver ja muut ystäväni <3

Eläimet = Lempi eläimiäni ovat koira, susi, kissa, siili, kirahvi, pingviini, monni (kala), Iso panda, delfiini ja tappaja valas <3

Perhe+Suku= Ovat merkittäviä :D

Lukeminen = Luen paljon "raskaita" kirjoja sekä mangaa.

Cosplay = Vocaloidit ja mm.eri anime hahmojen asuihin pukeutuminen rentouttaa ja muokkaaa arkea.


2 kommenttia: