Olen hajoamassa.
Taas.
(Tai ehken aivan.. :D)
En olisi saanut ajatella niin. Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta yleensä suojelen itseäni kaikelta tältä "paskalta."
Minua ei otettu vakavasti ja tuntui kuin minua olisi syytetty voidessani pahoin. Soitin ensimmäisenä yönä yksikköön. Se oli hienoa,sillä voitin oman kynnykseni: Puhelimessa puhumisen tutuille. Jatkoin ahdingon hallinta keinoja. Kävin molempina öinä 30minuutin lenkillä, jotta saisin omaa rauhaa. En voinut usein puhua äidille..Hän ei vastannut puhelimeen. Voitin itseni monesti,enkä viillellyt. Olin tajuttoman ylpeä itsestäni. Sain kuulla kokoajan pahaa äidistäni ja ahdistuin siitä kovasti. Muistin taas mitä elämää elin ennen Rain Fairyn kuolemaa ja eroani. Tämä jatkuu yhä. Mummini juopunut ystävä sai minulla ahdistuksen tunteen kasvamaan.
Oli jotain iloa esim.sain käydä uimassa, katsoa sarjaa ja pelata minigolffia.
Jäin pidemmäksi aikaa mummilleni. Tein liha-tonnikala pitsaa..Olen joskus tehnytkin joten suostuin. Tällä kertaa olin jotenkin liian herkillä. En silti kieltäytynyt. Saatuani pitsat tehtyä. Menin vessaan ja viilsin kolme haavaa ihooni. Se helpotti. Samalla vitutti. Olen ollut parantumassa, mutta saan silti liikaa paineita joka suunnasta..Onko siis ihme etten pysty olemaan viiltelemättä tai syyttämättä itseäni? Mielestäni ei.Menimme elokuviin tätini kanssa. Odotin sitä. En maksanut mitään joten tuli todella loinen olo..Kuin olisin ylimääräinen täi jonkun hiuksissa! Olin hetken iloinen ja ajattelin kaiken saavan käänteeni.. "Yllättäen" toisin kävi. Ensiksi näin erään kiusaajani ja osatolta yhden pojan joka levitti asioita minusta. Sitten tyttö takanani potki penkkiäni kokoajan. Kadotin kännykkäni johonkin (En tiennyt sitä ennen kuin yksikössä, muuten olisin saanut sen! -.-''') Palasin yksikköön ja näin pelkäämäni hoitajan. Ei helvetti tuurini pahentui kokoajan.
En ole vielä jakanut lääkkeitäni, mutten pysty sillä..Tuo mies hoitaja on niin ahdistava että en pysty olla hänen kanssa samassa huoneessa. Hän ei ymmärrä mitään tunteita.
Huoh..Sain purettua johonkin raivoani :'D Helpotti hieman. Sitä paitsi näppäimistön ääni jotenkin rentouttaa minua.. Yeah.. I am weird.
Toivon että saan puhelimeni ennen perjantaita. Olen näes sopinut Miraclen kanssa tapaamisen. Haluan niin sen toteutuvan. En tiedä miksi. Ehkä..koska olen jutellut hänelle ja haluan selvittää ajatuksiani TAI haluan vain nähdä hänet 4kk:den jälkeen edes viimeisen kerran. Edes tämän kerran :C
Kävin Finnkinolla pyörällä ja ajattelin hakea puhelimen. Se oli kiinni. "Arvaa yllätyinkö.." En. Vielä matkalla aioin tappaa itseni ja viillellä lisää. Nyt kun olen kirjoittanut niin tajuan etten halua viillellä. Haluan parantua. Kuitenkaan kaikki ajatukseni eivät tue parantumistani :( Minulla on ikävä turvallisuuden- ja rakastetuksi tulon tunnetta.
Onneksi rauhoitun hetkeksi.. (Klo: 22:26 :3) Älä luovuta taistelua itsesi kanssa <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti