maanantai 24. huhtikuuta 2017

Ying ja yang karkuteillä

On kulunut taas hetki kirjoittamisesta.. Välillä oli hetkiä jolloin olisi voinut kirjoittaa iloisista asioista. Halusin tehdä blogistani paranemisprosessia kannustavan blogin, sillä en tiedä mihin tällä hetkellä blogin idea liittyy.. Kuitenkin on mukava pystyä kirjoittamaan jälleen :D

Olin edennyt monia askeleita kohti parantumisen uutta vaihetta. Tietenkin se tuntui hieman mukavalta. En tajua miksi aloin yht'äkkiä yli suorittaa taas asioissa vaikken jaksanutkaan.
Alkoi turhauttamaan jälleen:

- opiskelun laadun huonominen
- kokeiden arvosanat, jotka eivät olleet enää    yhtään nousussa vaan päinvastoin
- ylenpalttinen stressaaminen
- huonontuneet ihmissuhteet, mitkä eivät olleet muutenkaan kovin vahvoilla
- pääsykokeiden lähestyminen
- kotitöiden tekemisen "unohtaminen"      melkeen kokonaan (haluaisin olla avulias)
- huoneen sotkuisuus (siivosinkin hieman)
- sekavat ajatukset
- lääkkeiden popsiminen
- ulkoilu/pyöräily
- raha-asiat
- muuttaminen
- vanheneminen
- maailman karuus
- esitelmieni teon viivästyminen
- epäonnistunut musiikkiprojektin teko (eli      ei päästy yhteen ymmärrykseen kappa-      leesta jolloin emme voineet esittää kuin    yhden kappaleen)
- itsetuhoinen olotila, mikä vain jatkuu    jatkumistaan
- huono unirytmi
- univaikeudet
- likainen olotila
- Idan menetys
- perheen väliset ongelmat
- ajan liian nopea kulku
- rakastettavuuden puute
- hetkelliset huonot tapahtumat
- hengittäminen
- todellisuudessa eläminen

En tajua millä saisin itseni pirteämmäksi ja tapaamaan ihania ystäviäni<3 Sekä ahdistaa, että Miracle on jotenkin outo tällä hetkellä enkä tiedä mikä hänellä on..

Syntisyys, syyllisyys ja likaisuus peittävät tällä hetkellä kehoani. Ajatuskin koskemisesta saa ihon kananlihalle ja alkaa ahdistamaan.. Luulinko sen olevan ainoa rakkauden tunnustus? - Miksi pakotan itseäni jos en oikeasti halua tai pysty?
---> Onneksi kaikki sellainen on nyt ohi.

Tänään jaksoin hieman leipoa! Sillä menen tällä viikolla Helsinkiin pääsykokeeseen ja jään serkulleni yöksi. Halusin siis viedä mukanani leipomuksiani 😊😉

Viiltely on vähäistä, mutta silti taas alkanut.

Tuntuu, että minut olisi runnottu kuplan sisälle joka täytyy vähitellen myrkystä.

Voimia jokaiselle 💗



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti