torstai 2. helmikuuta 2017

Burn out, espanjan kokeen siirtyminen, 2pv:n taistelu itsemurhan toteutusta vastaan ja kaikkea tältä väliltä

Tänään olin kotona. En päässyt kouluun. Äiti ei valittanut minulle, koska eilen ja tänään kamppailin saatanan itsemurhaamisensa halua sekä toteutusta. Vointi hyppii päivittäin: Helvetin hyvä päivä ----> Paskin päivä ikinä.
Vihastuttaa enemmän tämä burn out, koska en ole vielä saanut nostettua numeroitani tarpeeksi ja vointi alkaa takkuamaan jo tämän 7,7ka keskellä 😲😣 Haluan nostaa sen silti vähintään kahdeksikoksi. Näytän suvulleni että olen motivoitunut kouluun.
Matikan kokeesta sain seiskan, joka masensi hyvin paljon. Fysiikan ja maantiedon kokeet meni penkin alle vaikka luin parhaani mukaan.



Uskon kaikkien luulevan poissaoloni syyksi tämän päiväisen espanjan kokeen.. Mutta kunpa se olisin ollut niin.

Masentaa, kun olen etäistynyt hirvittävän paljon Ametistin kanssa. Hyvä, että saan pidettyä edes moikkausvälejä yllä. Päätäni sekoittavat sosiaalisten tilanteiden pelon ajatukset, kuten: et osaa olla mukana keskusteluissa, välttele ihmisiä, pyri luomaan hyvä kuva...
---> Kaipaan hieman osastoaikaa, koska olimme silloin läheisempiä ❤
P.s. En halua tartuttaa huonoa oloani läheisilleni ♡

Olen nähnyt Miraclea tänäänkin. Sovin meneväni yöksikin.. Nyt kuitenkin vointi heittelee enkä usko jaksavani mennä.

Onneksi minulla on nupo ensi viikolla..
Pitäisi kirjoittaa unelmista.. ja piirtää sukupuukin ^^" Jäänyt ahdistuksen takia liikaa kertoja väliin..

Olen kiinnostunut minulle rakkaiden ihmisten voinneista. Haluan äidinkin olon helpottuvan (erosta johtuvaa) ❤

Miraclen kanssa käsitelty ettei olla kuin kavereita. Käytiin kaikki menneet haamut läpi parantaaksemme ihmissuhdetta.
Hän esti tänään minua tekemästä itsaria osittaan tietämättään.

Kaikkia läheisimpiä ystäviäni ikävä.. <3 En unohda teitä :3




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti