Nyt ollut lääkkeen nostosta jo jokusen aikaa ja yhä masentaa vain yhtä paljon sekä välillä enemmän. Nyt viisi päivää ollut ihan masennuksen ja itsetuhoisten ajatusten vankina. Kolme päivää kuunnellu tätä:
Minulla ei ole enää parasta ystävää..Tai pidän Ametistia ihan kaverina/ystävänä vaan. Jotenkin hänen ja Miraclen ystävyys selitti sen. Ametisti on kyllä silti minulle rakas ystävä 😎
Koirani jaksaa kelpuuttaa minut kokonaan kaikkine virheineni kuten osa ystävistäni. Mutta mikään ei voita sen hellyyttävää halausta tai ilon osoituksia 💜
Olen syönyt liikaa herkkuja, mutta yritän olla miettimättä sitä.. Koska minulla on aikaa laihtua mahdollisimman terveellisesti myöhemmin :3
Koripalloharkoissa ja koulusta sain ihania ystäviä joiden kanssa on kiva olla 🌻☺
En mene osastolle vaikka välillä siltä tuntuu. En kuitenkaan viiltele. Enkä haluaisi olla samassa paikassa Ametistin ja Miraclen "tiellä". Enkä kuitenkaan niin isoa apua koe mistään. Ehkä jos asiat pahenee niin kevät/kesä pakko miettiä jotain osastoa.
Minulle valitetaan kun en käy nupolla. Mutta keskustelu siellä ei auta.. Siellä vain painostetaan turhista asioista. Haluaisin parantua mutta kuulemma en yritä tarpeeksi..
Nukun yöni huonosti.. todella huonosti
Väsymys uuvuttaa..
Koulu kuluttaa loputkin voimani pohjaan..
Nukun toisinaan 2-6tunnin päiväunet jos lääkkeet saavat viikonloppuna nukkumaan.
En jaksa nähdä ystäviäni vaikka haluaisin.
Yritän muuttaa toiminta tapaani vaikka olen loppu.
Olen masentunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti